1. Ja David pakeni Raman Najotista, tuli ja sanoi Jonatanille:
mitä minä olen tehnyt? mikä on vääryyteni? eli mikä on pahatekoni sinun isääs
vastaan, että hän seisoo minun henkeni perään?
2. Hän sanoi hänelle: pois se, ei sinun pidä kuoleman: katso, isäni ei tee suurta
eli pientä, jota ei hän ilmoita minulle, kuinkas isäni salaa tämän minulta?
Ei se pidä niin tapahtuman.
3. Niin David vannoi vielä, sanoen: totisesti sinun isäs tietää, että minä olen
löytänyt armon sinun kasvois edessä, sentähden hän ajattelee: ei Jonatanin pidä
tästä mitään tietämään, ettei hän tulisi murheelliseksi. Totisesti, niin totta
kuin Herra ja sinun sielus elää, että askele on vaivoin minun ja kuoleman vaiheella.
4. Jonatan sanoi Davidille: minä teen sinulle kaikki, mitä sinun sydämes halajaa.
5. David sanoi hänelle: katso, huomenna on uusikuu, ja minun pitäis istuman
ja atrioitseman kuninkaan kanssa: salli siis, että minä kätken minuni kedolle
kolmannen päivän ehtoosen asti.
6. Jos isäs minua kovasti kaipaa, niin sano: David rukoili suuresti minulta
juostaksensa kaupunkiinsa Betlehemiin; sillä siellä pidetään ajastaikainen uhri
koko sukukunnalta.
7. Ja jos hän sanoo: se on hyvin, niin on rauha palveliallas; mutta jos hän
kovin vihastuu, niin sinä ymmärrät hänen pahaa aikovan.
8. Tee siis laupius palvelialles; sillä sinä olet ottanut palvelias Herran liittoon
sinun kanssas. Ja jos joku vääryys minussa on, niin tapa sinä minua: miksis
sallit minun tulla isäs eteen.
9. Jonatan sanoi: pois se sinusta, sillä jos minä ymmärtäisin isäni aikovan
sinulle pahaa tehdä, tullaksensa sinun päälles, enkö minä näitä sinulle ilmoittaisi?
10. David sanoi Jonatanille: kuka minulle ilmoittaa, jos sinun isäs vastaa sinua
jotakin kovasti?
11. Jonatan sanoi Davidille: tule, käykäämme kedolle; ja he menivät molemmat
kedolle.
12. Ja Jonatan sanoi Davidille: Herra, Israelin Jumala! kuin minä kyselen isältäni
huomenna ja kolmantena päivänä, katso, jos hän suo Davidille hyvää, ja en minä
silloin lähetä sinun tykös, ja ilmoita sitä sinun korviis,
13. Niin tehköön Herra sitä ja sitä Jonatanille; mutta jos isäni taas ajattelee
jotakin pahaa sinua vastaan, niin minä sen myös ilmoitan sinun korviis, ja lasken
sinun rauhaan menemään: ja Herra olkoon sinun kanssas, niinkuin hän isäni kanssa
ollut on.
14. Etkös sinäkin, jos vielä elän: etkös sinäkin ole tekevä Herran armoa minua
kohtaani, niin ettei minun pidä kuoleman?
15. Ja et sinä ota laupiuttas minun huoneestani pois ijankaikkisesti, et vielä
sittenkään, kuin Herra hävittää Davidin vihamiehet, itsekunkin maaltansa.
16. Näin teki Jonatan liiton Davidin huoneen kanssa, että Herra sen vaatisi
Davidin vihamiesten kädestä.
17. Ja Jonatan taas vannoi Davidille; sillä niin rakkaana piti hän hänen, että
hän rakasti häntä niinkuin omaa sieluansa.
18. Ja Jonatan sanoi hänelle: huomenna on uusikuu, jona sinua kysytään ja kaivataan
sinua sialtas.
19. Ja kuin olet viipynyt kolme päivää poissa, niin tule kiiruusti alas ja mene
siihen paikkaan, johon sinä itses kätkit sinä päivänä kuin tämä asia tapahtui,
ja istu Aselin kiven viereen,
20. Niin minä ammun kolme nuolta sen sivulle, niinkuin minä ampuisin maaliin.
21. Ja katso, minä lähetän pojan (sanoen hänelle:) mene ja hae nuolet jällensä!
jos vielä sanon pojalle: katso, nuolet ovat takanas tässä puolessa, ota ylös!
niin tule; sillä rauha on sinulla ja ei ole mitään hätää, niin totta kuin Herra
elää.
22. Mutta jos sanon pojalle: katso, nuolet ovat edempänä edessäs! niin mene
pois, sillä Herra on päästänyt sinun menemään.
23. Ja mitä sinä ja mitä minä keskenämme puhuneet olemme, katso, Herra on minun
ja sinun vaiheellas ijankaikkisesti.
24. Niin David kätki itsensä kedolle. Ja kuin uusikuu tuli, istui kuningas pöydän
tykö rualle.
25. Kuin kuningas oli istunut siallensa, entisen tapansa jälkeen, seinän nojalle,
nousi Jonatan, ja Abner istui Saulin viereen; ja Davidia kaivattiin siastansa.
26. Ja ei puhunut Saul sinä päivänä mitäkään; sillä hän ajatteli: hänelle on
jotakin tapahtunut, ettei hän ole puhdas; ei suinkaan hän ole puhdas.
27. Ja toisena päivänä uudesta kuusta, kuin Davidia kaivattiin siastansa, sanoi
Saul pojallensa Jonatanille: Miksi ei Isain poika ole tullut pöydän tykö, ei
eilen eikä myöskään tänäpänä?
28. Jonatan vastasi Saulia: hän rukoili hartaasti minulta mennäkseen Betlehemiin,
29. Ja sanoi: anna minun mennä, sillä meidän sukukuntamme uhraa kaupungissa
ja minun veljeni itse on minua kutsunut: jos nyt olen löytänyt armon sinun silmäis
edessä, niin salli minun mennä katsomaan veljiäni; ja sen tähden ei hän tullut
kuninkaan pöydän tykö.
30. Ja Saul vihastui sangen suuresti Jonatanin päälle ja sanoi hänelle: sinä
ilkiä ja tottelematoin poika! enkö minä tiedä, ettäs olet valinnut Isain pojan
sinulles ja äidilles häpiäksi?
31. Sillä niinkauvan kuin Isain poika elää maan päällä, et sinä eikä sinun kuninkaanvaltakuntas
ole seisova: lähetä siis nyt ja anna tuotaa häntä minun tyköni, sillä hänen
pitää kuoleman.
32. Jonatan vastasi isällensä Saulille ja sanoi hänelle: miksi hänen pitää kuoleman?
mitä hän on tehnyt?
33. Silloin paiskasi Saul keihään hänen perässänsä syöstäksensä häntä; niin
ymmärsi Jonatan isänsä aikovan Davidin tappaa.
34. Ja Jonatan nousi pöydän tyköä sangen vihoissansa ja ei syönyt sinä toisena
päivänä uudesta kuusta mitään leipää; sillä hän murehti Davidia, että hänen
isänsä oli hänen niin häväissyt.
35. Ja Jonatan läksi aamulla kedolle, siihen aikaan kuin hän oli määrännyt Davidille,
ja vähä poikainen hänen kanssansa.
36. Ja hän sanoi pojalle: juokse noutamaan nuoleni, jotka minä ammun: pojan
juostessa laski hän nuolen hänen ylitsensä.
37. Ja kuin poika tuli sille paikalle, johon Jonatan nuolen ampunut oli, huusi
Jonatan hänen perässänsä ja sanoi: eikö nuoli ole edemmä sinusta?
38. Ja huusi taas poikaa: joudu, kiiruhda sinuas nopiammin ja älä seisahtele.
Niin Jonatanin poika otti nuolet otti nuolet ja kantoi herrallensa.
39. Eikä poika tietänyt asiasta mitään; vaan Jonatan ja David ainoastaan asian
tiesivät.
40. Niin Jonatan antoi aseensa pojalle, joka hänen kanssansa oli, ja sanoi:
mene ja vie kaupunkiin.
41. Ja kuin poika oli mennyt, nousi David siastansa meren puolelta ja lankesi
maahan kasvoillensa ja rukoili kolme kertaa; ja he antoivat toinen toisellensa
suuta ja itkivät toinen toisensa kanssa; vaan David itki hartaammin.
42. Ja Jonatan sanoi Davidille: mene rauhaan, (ja muista) mitä me olemme vannoneet
yhteen Herran nimeen ja sanoneet: Herra olkoon sinun ja minun vaiheellani, minun
ja sinun siemenes vaiheella ijankaikkisesti!
43. Ja hän nousi ja meni matkaansa; mutta Jonatan palasi kaupunkiin.